|
|
 |
|
Yhteisvastuukeräys 2010
(19.1.2010)
Haluaisitko olla arkienkeli? Yhteisvastuukeräys alkaa 7.2.2010
|
|
|
|
Vuoden 2010 Yhteisvastuukeräys auttaa köyhiä lapsiperheitä Suomessa ja Haitissa. Haiti oli valittu kohdemaaksi jo ennen maanjäristyksen aiheuttamien tuhojen tuloa maailman tietoisuuteen. Maanjäristyksen uhrien auttamiseksi on jo käynnistetty lipaskeräys, jokaa kestää 6.2.2010 saakka. Siihen mennessä kerätyt varat osoitetaan maanjäristyksen tuhoista kärsineiden auttamiseen. Sunnuntaista 7.2. eteenpäin keräysvarat käytetään alkuperäiseen keräyskohteeseen Haitissa. Yhteisvastuu tukee Kirkon ulkomaanavun kautta Luterilaisen maailmanliiton Haitin ohjelmaa 2010-2011. Tavoitteena on turvata ruuan saanti ja maaseudun kestävä kehitys ympäristöltään erittäin haavoittuvilla alueilla. Erilaisia toimintamalleja kehitetään ja suunnitellaan yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa.
Yhteisvastuu pyrkii vuoden keräyksellä tuomaan helpotusta vähävaraisten perheiden arkeen. Suomessa oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaa vuonna 2007 noin 151 000 alle 18-vuotiasta lasta, joiden perheet luokiteltiin köyhiksi. Köyhyysrajan alapuolelle luokitellaan kotitaloudet, joiden tulot ovat alle 60 prosenttia keskitulosta. Lapsiperheiden ruokaturva –hanke käynnistyy Marttojen avulla. Muutamalla pilottipaikkakunnalla aloitetaan toiminta jo 2010 ja sitä jatketaan seuraavana vuonna kaikissa 16 Martta-piirissä ympäri Suomea. Apua kipeimmin tarvitsevat perheet etsitään seurakuntien, Marttojen, sosiaalitoimen, ja neuvoloiden yhteistyöllä.
Arkienkelinä voit olla monella tavalla. Tule kerääjäksi, voit ostaa Yhteisvastuu-tuotteita tai lahjoita rahaa. Keräystilien numerot ovat:
Nordea 208918-6775
Pohjola Pankki 500001-20236228
Sampo 800016-51651
Handelsbanken 313110-465124
Aktia 405500-1414841
Töölön seurakunnan viitenumero on 308605
Tarkempia tietoja keräyksestä saa www.yhteisvastuu.fi – sivustoilla.
|
|
|
|
|
 |
|
|